Tampere

Sijaitsemme Sarankulmassa hyvien kulkuyhteyksien varrella moottoritien välittömässä läheisyydessä. Pirkkalan lentokentälle toimipaikastamme on 10 kilometriä ja Tampereen Tulli toimii samassa rakennuksessa kanssamme.
Nuorekas henkilökuntamme Tampereella huomioi asiakkaiden erityistoiveet ja palvelee joustavilla operointiajoilla tehokkuuden kärsimättä. Päivittäiset toimitukset keskusliikkeille kerätään aikataulutetusti. Tietojärjestelmien integrointi volyymiasiakkaidemme kanssa on tehty myös Tampereella, jotta tuplatyön virheiltä ja viivästyksiltä vältytään.
Kuivaelintarvikkeiden käsittelyyn ja varastointiin hyväksytty toimitilamme on suuruudeltaan 3700 neliömetriä ja soveltuu siisteysvaatimustemme vuoksi erinomaisesti herkemmillekin tuotteille. Toimipiste on täysin peruskorjattu julkisivua myöden vuonna 2007. Tampereen yksikkömme avattiin joulukuussa 2009.
|